• E t u s i v u
  • H e v o s e t
  • T o i m i n t a
  • Y h t e y d e t

Tervetuloa

Mukavaa kun eksyit Suomen hyytävään talveen, mikä parasta, matkasi määränpäänä oli Overlook Trotters. Overlook Trotters pyrkii todistamaan maailmalle, että meissä suomalaisissa on todellista puhtia ja meiltäkin voi nousta menestyjiä kaiken kattavaan ravimaailmaan. Ravurin uralle tärkeitä tekijöitä ovat oikeanlainen treeni sekä sopiva ruokavalio. Kasvatamme mahdollisimman menestyviä juoksijoita ravimaailmaan. Kasvattimme saavatkin nimensä loppuun päätteen "Field", ettei kukaan, joka ravuriimme kohtaa, jäisi kylmäksi vaan osaisi yhdistää valioyksilön meihin sekä näin hankkia myös itselleen upean juoksijan riveistämme.

Punainen talli, vihreät tarhat sekä upea järvi, joka kaartaa tarhan takamailla saa monen ihmisen hengittämään syvään. Kauniimpaa näkyä ei Suomen luonnosta voi löytää. Kiiltävän musta ori pörhistelee lihaksiaan tarhassa sekä esittelee parhainta puolta itsestään. Kesäiset varsat kirmaavat emiensä kera kilometrien pituisella laitumella. Tallin lähellä olevilla sänkipelloilla on mahtava laukkailla syksyn ruskossa ja antautua hevosen armoille. Keinuvat askeleet saavat stressin syöksymään nurkkaan ja valtavan mielihyväntunteen virtaamaan vartalossasi.

Leveät maastotiet mahdollistavat pitkät kärryajelut hevosen kanssa. Tien pinta on hiekkaa, joka on hyväksi hevosen kavioille. Tallillamme pyritään aina ajattelemaan vain hevostemme parasta ja sen tulet varmasti huomaamaan. Hevonen tarvitsee päivittäin tarhausta, jossa on reilusti juoksutilaa, puhdasta vettä sekä heinää. Todella tärkeää on myös huolehtia hevoselle karsinaan puhtaat aluset sekä lisätä ruokaan tärkeä mineraalit, joita se tarvitsee päivittäin. Ei saane unohtaa myöskään suolakiveä, joka kuulu jokaisen hevosen peruskalustoon. Tarhastamme löytyy kaksi suolakiveä. Eri laidoilta tarhaa. Jokaisessa karsinassa on myös suolakivi, heinäverkko sekä automaattinen juomakuppi. Tutustu toki paremmin talliimme esittelyn kautta ja kerro mielipiteesi vieraskirjaan tai sähköpostiin. Huomaathan, että kaikki tänne kirjoitetut asiat ovat vain meidän mielikuvituksemme tuotosta, eikä viittaa mitenkään todellisuuteen.

Pakkasterveisin: PB. ja sushi




Talli on perustettu 18.12.2009.
Kaikki materiaali (c) Overlook Trotters! Do not copy!
Guest Trotters | Tallilinkki | Tallilinkki | Tallilinkki | Tallilinkki